Digitaalinen karttapallo

TK: Tämä olikin erikoinen projekti. Ensinnäkin en ollut aikaisemmin työstänyt multimediainstallaatiota, joten oli ihan mielenkiintoista tehdä uusi alue valtaus. Toisekseen tähän piti tehdä joulumusiikkia, jota en myöskään ollut tehnyt aikaisemmin. Kolmanneksi tämä piti tehdä kesällä! Oli hieman mielipuolinen fiilis, kun ulkona ihmiset painelivat shortseissa ulkoiluttamassa hiihtosauvoja ja samalla me Teemun kanssa istuimme sisällä manaamassa esille lumituiskua ja valkeita lumikenttiä, joilla punanuttuinen papparainen komentaa raippa kädessäään porolaumaa juoksemaan kelkkaa vetäen. Inspiraation saaminen ei kyllä ollut mitenkään hankalaa.

Omat ideat ja asiakkaan kohtasivat tässä varsin mainiosti: molemmilla oli mielessä semmoiset oikein juustoiset Disney perhe-elokuvamaisemat. Joten siellä me sitten Teemun kanssa studiossa kaivoimme esille kaiken mahdollisen rekvisiitan kulkusista joululauluihin ja lähdimme puskemaan kyyneliä esille kuuntelijoilta. En kyllä muista koska olisin viimeksi nauranut yhtä paljon projektia työstäessäni kuin tämän parissa. Niin levottomat niistä musiikeista tulivat.

Tämä on myöskin niitä harvoja projekteja, joista en tähänkään päivään mennessä ole nähnyt lopputulosta, sillä se oli esillä Joulupukin Kylässä jossain tuolla pohjoisessa.

Takaisin